Ainakin neljännes yhdysvaltalaisten antibioottikuureista turhia

Arviolta joka neljäs antibioottikuuri Yhdysvalloissa määrätään vaivaan, jota ei pitäisi hoitaa antibiooteilla. Monien kuurien syyt jäävät lääkäreiltä myös kirjaamatta, joten luvut voivat olla huomattavasti suurempiakin, tutkijat kirjoittavat.

BMJ-lehden julkaisemat tulokset perustuvat vuoden 2015 tietoihin, ja niiden perusteella arviolta 57 prosenttia kirjoitetuista antibioottiresepteistä oli asianmukaisia ja osoitettu sellaisen sairauden hoitoon, johon antibiootit tehoavat. Jopa 25 prosenttia resepteistä oli kuitenkin määrätty vaivaan, johon ei pitäisi käyttää antibiootteja.

Loput 18 prosenttia oli määrätty ilman, että reseptiin oli kirjattu selvää syytä lääkitykselle. Näistä antibioottikuureista ei toisin sanoen voi sanoa ovatko ne asianmukaisia vai eivät. Vuonna 2015 tällaisia reseptejä oli noin 24 miljoonaa, tutkijat arvioivat.

Antibioottien liiallinen ja turha käyttö on haitallista, sillä se edistää antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittymistä. Euroopassa vuosittain noin 33 000 ihmistä kuolee infektioihin, joihin antibiootit eivät enää tehoa. Suomessa antibioottien käyttö on saatu vähenemään, mutta turhia kuureja määrätään silti liikaa.

Uutispalvelu Duodecim

(BMJ 2019;367:l6461)

https://www.bmj.com/content/367/bmj.l6461