Verenpainelääkitys voi pienentää dementiariskiä – kaikki lääkkeet yhtä hyviä

Korkea verenpaine altistaa dementian kehittymiselle, mutta riskiä voi pienentää verenpainelääkityksellä. Tuoreet tutkimustulokset vahvistavat käsitystä ja osoittavat kaikkien verenpainelääkkeiden olevan tässä mielessä yhtä hyviä.

Tulokset perustuvat kuuden tutkimuksen ja 31 000 yli 55-vuotiaan terveystietoihin, jotka kerättiin 7–22-vuotisten seurantojen aikana. Osallistujat eivät sairastaneet dementiaa tutkimusten alkaessa, mutta niiden aikana 3 700 sai dementiadiagnoosin ja 1 700 Alzheimerin tauti -diagnoosin.

Kun tutkijat tarkastelivat osallistujia, joiden verenpaine oli korkea (yli 140/90 mmHg), minkä tahansa verenpainelääkkeen käyttäminen pienensi potilaan riskiä sairastua dementiaan tai Alzheimerin tautiin. Heidän sairastumisriskinsä oli 12–16 prosenttia pienempi kuin osallistujien, jotka eivät olleet verenpainelääkityksellä.

Suomessa korkeaa verenpainetta potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on noin puoli miljoonaa. Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet arviolta 120 000 suomalaisella. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.

Tutkimus julkaistiin Lancet Neurology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet Neurology 2019;DOI:10.1016/S1474-4422(19)30393-x)

https://doi.org/10.1016/S1474-4422(19)30393-x