Verenpaineen nousu raskauden aikana yhteydessä myöhempiin sydänriskeihin

Raskauden aikana nouseva verenpaine voi tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa naisen riskiä sairastua moniin sydän- ja verisuonitauteihin myöhemmin elämässä. Tutkimus perustuu 220 000 naisen terveystietoihin.

Tulosten perusteella raskauden aikaiset verenpaineongelmat liittyivät lähes kaksinkertaiseen riskiin sairastua sepelvaltimotautiin tai sydämen vajaatoimintaan. Aortta-ahtauma oli puolestaan lähes kolme kertaa ja hiippaläpän vuoto viisi kertaa yleisempää. Yhteydet havaittiin seitsemän vuoden seurannassa.

Valtimoiden kuvantamistutkimuksissa raskauden aikaisista verenpaineongelmista kärsineiden valtimot todettiin jäykemmiksi, minkä lisäksi heillä oli enemmän verenpaineongelmia myös raskauden jälkeen. Korkea verenpaine selittikin noin puolet nyt havaituista sydän- ja verisuonitautiriskeistä, tutkijat kirjoittavat.

Naiset olivat keskimäärin 57-vuotiaita ja heistä 1,3 prosentilla oli ollut verenpaineongelmia raskauden aikana.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of the American College of Cardiology 2019;DOI:10.1016/j.jacc.2019.09.052)

https://doi.org/10.1016/j.jacc.2019.09.052