Tarkkaavaisuushäiriöisillä enemmän teiniraskauksia

Teiniraskaudet ovat tavallista yleisempiä ADHD-tarkkaavaisuushäiriötä potevilla tytöillä, ruotsalaistutkimus osoittaa. Yhteys havaittiin tarkastelemalla yli 380 000 ruotsalaistytön ja -naisen rekisteritietoja.

Verrokeista vain 3 prosenttia oli tullut raskaaksi teini-ikäisenä, mutta tarkkaavaisuushäiriötä potevista niin oli käynyt jopa 15 prosentille, tulokset osoittivat. Tämä tarkoitti noin kuusinkertaista riskiä.

Tarkkaavaisuushäiriöisillä oli myös enemmän riskitekijöitä, jotka ovat haitallisia raskauden kannalta. He muun muassa todennäköisemmin tupakoivat raskauden loppupuoliskolla, käyttivät päihteitä ja olivat muita todennäköisemmin alipainoisia tai lihavia.

Ruotsalaisten tulokset eivät paljasta, mistä ilmiö tarkalleen johtuu, mutta ADHD-häiriöön kuuluu usein impulsiivista käytöstä ja riskinottoa, mikä voi näkyä myös seksielämässä. Tutkijat toivovatkin, että teiniraskauksien riski huomioitaisiin nykyistä paremmin nuorten ADHD-potilaiden hoidossa ja heitä kannustettaisiin käyttämään ehkäisyä.

Teiniraskaudet ovat terveysriski äidille ja vauvalle. Tutkimusten mukaan teiniäidit myös jäävät usein vähemmälle koulutukselle ja heillä on enemmän taloudellisia vaikeuksia.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2019;2:e1912463)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2019.12463