Yksinäisyys altistaa aivoverenkiertohäiriöille myös Kiinassa

Yksinäiset ja sosiaalisesti eristyksissä elävät sairastuvat muita todennäköisemmin sydänsairauksiin ja aivoverenkiertohäiriöihin. Tuore tutkimus vahvistaa aiempaa näyttöä ja osoittaa saman näkyvän myös Kiinassa.

American Journal of Epidemiology -lehden julkaisema tutkimus perustuu 13 000 kiinalaisen yli 45-vuotiaan terveystietoihin vuosilta 2011–2015. Nelivuotisen seurannan aikana 245 osallistujaa sairastui aivoverenkiertohäiriöön.

Tulosten perusteella riski sairastua aivoverenkiertohäiriöön oli 1,6–2 kertaa suurempi osallistujilla, joilla oli vähänlaisesti sosiaalisia kontakteja perheeseen, jälkeläisiin ja ystäviin, ja jotka eivät juuri osallistuneet sosiaalisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Aiemmissa tutkimuksissa sosiaalisten kontaktien vähyys ja yksinäisyys on yhdistetty aivoverenkiertohäiriöiden lisäksi myös sydänsairauksiin ja muistin heikkenemiseen. Yhteys voi selittyä suoraan yksinäisyydellä, mutta myös elämäntavoilla on vaikutuksensa.

Suomessa joka vuosi noin 24 000 ihmistä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Epidemiology 2019;DOI:10.1093/aje/kwz099)

https://doi.org/10.1093/aje/kwz099