Välimeren ruokavalio saattaa hillitä raskauden aikaista painonnousua

Raskauden aikana aloitettu Välimeren ruokavalio voi tuoreen tutkimuksen perusteella vähentää painonnousua ja mahdollisesti pienentää raskausdiabeteksen vaaraa. Tulokset julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä.

Brittitutkimuksen tulokset perustuvat 1 300 raskaana olevan kaupunkilaisnaisen seurantaan, jonka ajan puolet naisista noudatti Välimeren perinteistä ruokavaliota muistattavaa ruokavaliota ja puolet toimi verrokkeina. Naisilla oli useita raskauden kulkuun mahdollisesti vaikuttavia riskitekijöitä kuten ylipainoa, korkea verenpaine tai kolesteroliongelmia.

Välimeren perinteistä ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja ja käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja. Ruokavalion tiedetään olevan hyväksi muun muassa sydämelle ja pienentävän diabetesriskiä.

Tulosten perusteella suotuisat ruokavaliomuutokset johtivat noin 1,2 kiloa vähäisempään painonnousuun raskauden aikana, minkä lisäksi naisten riski sairastua raskausdiabetekseen saattoi pienentyä noin kolmanneksen. Raskausmyrkytyksen eli pre-eklampsian riski ei kuitenkaan pienentynyt kuten ei myöskään lapsen pienikokoisuuden tai kohtukuoleman todennäköisyys.

Brittien tulokset viittaavat raskauden aikaisten ruokavaliomuutosten suovan suotuisia terveysvaikutuksia äidille, mutta vaikutukset eivät välttämättä ole kovin suuria. Tuloksista ei käy ilmi heijastuiko äidin ravitsemuksen parantuminen esimerkiksi lapsen myöhempään allergioiden, astman tai ylipainon todennäköisyyteen.

Uutispalvelu Duodecim

(PLOS Medicine 2019;DOI:10.10.1371/journal.pmed.1002857)

https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1002857