Lapsen atopia haittaa myös äidin yöunia

Atooppinen ihottuma ja kutina häiritsevät lasten yöunia, mutta samalla vaikeutuu myös vanhempien nukkuminen. Tuoreen tutkimuksen mukaan atooppisten lasten äidit nukkuvat huonommin ja ovat uupuneempia kuin muut vanhemmat.

Tutkimus perustuu 14 000 äidin ja lapsen seurantatietoihin, joita kerättiin lapsen syntymästä yksitoistavuotiaaksi saakka. Lapsista runsaalla kolmanneksella oli atooppista ihottumaa.

Äidit nukkuivat suurin piirtein yhtä pitkiä yöunia, mutta atooppisesta ihottumasta kärsivien äidit kertoivat muita useammin nukahtamisvaikeuksista ja kokivat yöunensa riittämättömiksi. Heillä oli myös enemmän päiväväsymystä, tulokset osoittivat. Yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä pahempi lapsen atopia oli.

Lasten uniongelmat eivät täysin selittäneet äidin univaikeuksia, mikä tutkijoiden mukaan viittaa myös muiden tekijöiden, kuten stressin ja huolien, vaikutukseen. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa atopiaa potevien lasten havaittiin heräilevän ja näkevän painajaisia muita enemmän, mikä voi myös selittää äitien univaikeuksia.

Atooppinen ihottuma on krooninen, kutiseva, tulehduksellinen ihotauti, jolle on tyypillistä ihon kuivuus ja hilseily, punoitus ja ihon rikkoutuminen. Sitä potee noin 20–30 prosenttia lapsista ja aikuisista.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Dermatology 2019; 2019;155:556–563)

https://doi.org/10.1001/jamadermatol.2018.5641