Tupakointi suurentaa aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumisriskiä

Tupakointi on merkittävä aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijä, mutta tupakointia jatkavat myös sairastuvat uudelleen muita todennäköisemmin. Yhteys on sitä voimakkaampi mitä enemmän potilas tupakoi, kiinalaistutkimus osoittaa.

Tutkimuksen tulokset perustuvat 3 000 ensimmäistä kertaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen kiinalaispotilaan seurantatietoihin. Potilaista 48 prosenttia tupakoi, 43 prosenttia oli savuttomia ja loput olivat entisiä tupakoitsijoita.

Keskimäärin 2,5-vuotisen seurannan aikana 300 potilasta sairastui uuteen aivoverenkiertohäiriöön, mutta tapaukset eivät jakaantuneet tasaisesti. Suurimmassa sairastumisvaarassa olivat potilaat, jotka jatkoivat tupakointia – he sairastuivat noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin savuttomat. Tupakoinnin lopettaneiden sairastumisriski oli pienempi kuin tupakointia jatkaneiden, mutta heidänkin riskinsä oli suurempi kuin savuttomien.

Tupakointia ensimmäisestä sairastumisesta huolimatta jatkavien riskiin vaikutti myös se, kuinka paljon potilas tupakoi – yli 40 savuketta päivittäin polttavat sairastuivat kaikista todennäköisimmin.

Kiinalaisten tulokset vahvistavat näyttöä tupakoinnin ja aivoverenkiertohäiriöiden yhteydestä ja osoittavat tupakoinnin lopettamisen kannattavan vielä ensimmäisen sairastumisen jälkeenkin. Aiempien tutkimusten perusteella tupakoivan riski sairastua aivoverenkiertohäiriöön pienenee noin 2–4 vuotta tupakoinnin lopettamisen jälkeen ja se laskee savuttomien tasolle noin viisi vuotta lopettamisesta.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.

Suomessa vuosittain noin 24 000 henkilöä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön. Ne voivat johtua joko aivoverisuonen tukkeutumisesta tai repeämisestä. Joka neljäs potilas sairastuu työikäisenä.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of the American Heart Association 2019;DOI:10.1161/JAHA.118.011696)

https://doi.org/10.1161/JAHA.118.011696