Ulosteensiirto saattaa sopia myös haavaisen paksusuolitulehduksen hoitoon

Ulosteensiirtoja käytetään uusiutuvan Clostridium difficile -infektion ja sen aiheuttaman ripulin hoidossa, mutta ne näyttäisivät sopivan myös haavaisen paksusuolitulehduksen hoitoon.

Arvostetussa JAMA-lehdessä julkaistu tutkimus on kiinnostava, sillä siinä käytettiin hapettomissa olosuhteissa valmistettuja ulostesiirteitä, minkä ansiosta siirteiden bakteerit pysyivät paremmin elossa ja todennäköisesti tehokkaampina kuin normaalioloissa valmistetuissa. Näin tutkijat rohkaistuivat antamaan hoidot viikossa, kun aiemmissa tutkimuksissa viikoittaiset hoidot ovat kestäneet jopa kaksi kuukautta.

Tulosten perusteella ulosteensiirron saaneista 32 prosenttia oli oireettomia kahden kuukauden kuluttua hoidoista, kun lumehoitoa saaneista verrokeista oireettomia oli vain 9 prosenttia. Lähes puolet ulosteensiirrolla oireettomiksi päässeistä oli yhä oireettomia vuoden kuluttua hoidosta.

Havainnot vahvistavat näyttöä ulosteensiirron hyödyistä myös haavaista paksusuolitulehdusta potevilla, mutta tutkijoille on vielä epäselvää, mistä vaikutus tarkalleen johtuu ja kuinka pitkäaikainen parannus on. Hoidon teho näyttäisi olevan samaa luokkaa kuin nykyisten lääkehoitojen.

Tutkimukseen osallistui 73 haavaista paksuolitulehdusta potevaa, jotka satunnaistettiin joko saamaan oikea, usean luovuttajan ulosteesta koostettu ulostesiirto tai heiltä itseltään otettua ulostetta. Siirteet annettiin kerran paksusuolitähystyksessä sekä kahdesti peräruiskeena seitsemän päivän sisällä.

Haavainen paksusuolitulehdus eli haavainen koliitti on tuntemattomasta syystä aiheutuva pitkäaikainen sairaus, johon liittyvät suolen haavaumat ja tulehdukset aiheuttavat verenvuotoa ja kipuilua. Haavaista paksusuolitulehdusta sairastaa noin 4–5 henkilöä tuhannesta.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA 2019;321:156–164)

https://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/2720727