Ajankohtaiset

Potilaan pituus saattaa vaikuttaa sairaalakuolleisuuteen

Lyhyet potilaat saattavat tutkimustulosten perusteella menehtyä sairaalahoidon aikana jonkin verran todennäköisemmin kuin pitkät potilaat. Pituuden ja kuolleisuuden välinen yhteys nähdään teho-osastopotilailla, tulokset osoittavat.

Havainnot perustuvat yli 400 000 vakavasti sairaan, tehohoitoa tarvitsevan brittipotilaan seurantaan. Miehistä 23 prosenttia ja naisista 21 prosenttia menehtyi sairaalahoidon aikana.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot potilaiden kuolleisuudesta ja pituudesta, he havaitsivat lyhyiden potilaiden menehtyneen muita todennäköisemmin. Kun monet taustamuuttujat oli otettu huomioon, lyhimmistä naisista 24 % menehtyi, mutta pisimmistä vain 17 %. Miehillä vastaavat luvut olivat 29 % ja 21 %.

Tutkimuksesta ei käy ilmi, miksi potilaan pituus voisi vaikuttaa sairaalakuolleisuuteen, mutta mahdollisesti pituus ja kehon suhteet vaikuttavat siihen, mille sairauksille ihminen on altis. Myös hoidoissa voi olla eroja. Esimerkiksi hengityskoneiden käytössä on otettava huomioon potilaan koko.

Tutkijat korostavat, että pituuden lisäksi moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin eikä kaikkien potilaiden pituutta mitattu tarkasti. Tämän takia tuloksia kannattaa tulkita varovasti ennen kuin pituuden vaikutuksista on saatu enemmän tutkimustietoa.

Tutkimus julkaistiin Intensive Care Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Intensive Care Medicine 2018;44:2122–2133)

https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs00134-018-5441-0