Yhdysvaltojen opioidiepidemia tappaa etenkin nuoria miehiä

Opioidit saattavat aiheuttaa jopa 1,5 prosenttia kaikista kuolemantapauksista Yhdysvalloissa, tuore selvitys osoittaa. Nuorten miesten keskuudessa luvut ovat vielä tätäkin karumpia.

Vuosien 2001–2016 rekisteritietoihin perustuva analyysi osoitti opioideihin liittyvien kuolemien jopa kolminkertaistuneen 15 vuodessa. Vuonna 2001 vain 0,4 prosenttia kuolemista liittyi opioideihin, mutta vuonna 2016 jo 1,5 prosenttia eli joka kuudeskymmenesviides kuolema liittyi niihin.

Pahin vaikutus opioideilla oli 24–35-vuotiaiden ja etenkin miesten kuolleisuuteen. Tässä ikäluokassa joka viides kuolema aiheutui opioideista vuonna 2016.

Tutkijat pitävät tuloksiaan huolestuttavana osoituksena opioidien väärinkäytön tuhoisista vaikutuksista. He arvioivat opioidien nykyään lyhentävän yhdysvaltalaisten elinikää jopa enemmän kuin verenpaineongelmien, keuhkokuumeen tai HIV:n ja AIDSin.

Aiempien selvitysten perusteella arviolta 11 miljoonaa yhdysvaltalaista väärinkäyttää opioidilääkkeitä. Suurin syy on lääkkeiden liiallinen määrääminen.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2018;DOI:10.1001/jamanetworkopen.2018.0217)

http://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2018.0217