Lihavuus saattaa haitata lasten keuhkotoimintaa

Lapsuudessa ja nuoruudessa kertyneet liikakilot saattavat tuoreen tutkimuksen perusteella vaikuttaa haitallisesti lapsen hengitykseen. Tulosten perusteella varsinkin pitkään jatkuva lihavuus on yhteydessä hengitysteiden ahtautumiseen.

Ylipaino ja lihavuus lisäsivät hengitysteiden ahtautumisen todennäköisyyttä, ja lihavien poikien hengitystiet myös ahtautuivat tyttöjen hengitysteitä enemmän seurannan aikana, tulokset osoittivat. Liikakilot eivät kuitenkaan vaikuttaneet haitallisesti keuhkotilavuuteen. Lihavien keuhkotilavuus oli jopa suurempi kuin normaalipainoisten.

Tutkimuksessa ei selvitetty onko nyt havaituilla muutoksilla käytännössä millainen vaikutus esimerkiksi lasten astmariskiin, mutta aiempien tutkimusten valossa vaikutuksia saattaa olla. Lihavien astmapotilaiden on muun muassa havaittu tarvitsevan useammin sairaalahoitoa astmansa takia. Astmaa sairastavien lasten on puolestaan huomattu olevan muita alttiimpia lihomaan.

Tutkimus julkaistiin Thorax-lehdessä, ja siinä 2 900 lapsen ja nuoren keuhkotoiminta tutkittiin heidän ollessaan 8–16-vuotiaita.

Uutispalvelu Duodecim

(Thorax 2018;DOI:10.1136/thoraxjnl-2017-210716)

http://doi.org/10.1136/thoraxjnl-2017-210716