Kaliumtasojen nousu luultua yleisempää sydämen vajaatoimintaa potevilla

Sydämen vajaatoimintaa sairastavat saattavat kärsiä liian suuresta veren kaliumpitoisuudesta useammin kuin on ajateltu. Monilla tilanne myös uusiutuu ja tämä näkyy myös potilaiden ennusteessa. Kaliumin runsaus eli hyperkalemia voi aiheuttaa mm. rytmihäiriöitä ja pahimmillaan kuoleman, jos tilannetta ei korjata.

Tiedot käyvät ilmi tanskalaistutkimuksesta, jossa 32 000 sydämen vajaatoimintaa potevaa seurattiin runsaan kahden vuoden ajan.

Seurannan aikana peräti 40 prosentilla potilaista todettiin hyperkalemia ja heistä merkittävällä osalla tilanne jatkui ja havaittiin uudelleen jopa neljästi.

Hyperkalemia oli yleistä varsinkin potilailla, jotka potivat kroonista munuaistautia tai diabetesta tai joita hoidettiin spironolaktoni-verenpainelääkkeillä.

Potilaiden korkeat kaliumtasot todennäköisesti vaikuttivat myös heidän ennusteeseensa, sillä hyperkalemia liittyi selvästi suurentuneeseen riskiin joutua sairaalahoitoon. Myös riski menehtyä seurannan aikana oli heillä suurempi kuin potilailla, joiden kaliumtasot olivat normaalit.

Sydämen vajaatoiminnan hoitoon on viime vuosina saatu uusia lääkeryhmiä, jotka voivat vaikuttaa potilaiden kaliumtasoihin, joten nyt julkaistut tulokset ovat hyvin ajankohtaisia. Kaliumtasojen nousu on tiedetty ongelmaksi tätäkin ennen ja tulokset korostavat kaliumtasojen seurannan tärkeyttä varsinkin tietyissä potilasryhmissä.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of the American Heart Association 2018;DOI:10.1161/JAHA.118.008912)

http://doi.org/10.1161/JAHA.118.008912