Dementiariski suurenee veren sokeritasojen noustessa

Diabetesta sairastavat ovat suurentuneessa vaarassa sairastua muistisairauksiin, mutta yhteys havaitaan myös potilailla, jotka eivät vielä täytä diabeteksen kriteerejä. Riski suurenee tasaisesti mitä korkeampia veren sokeritasot ovat, Diabetologia-lehdessä julkaistut tulokset osoittavat.

Tutkijoiden mukaan jokainen 1 mmol/mol lisäys veren sokeritasoja kuvaavan sokerihemoglobiinin eli HbA1c:n tasoissa liittyi nopeampaan muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymiseen. Tämä havaittiin kahdeksan vuoden seurannassa ja koski myös potilaita, jotka eivät sairastaneet diabetesta tutkimuksen alkaessa.

Yhteydet eivät johtuneet muun muassa osallistujien iästä, sukupuolesta, painoindeksistä, elintavoista, koulutustasosta, sydänriskitekijöistä tai muista sairauksista. Jos havainnot varmistuvat lisätutkimuksissa, diabeteksen ehkäiseminen ja verensokerin tarkkailu voivat hyvinkin ehkäistä muistisairauksia tai ainakin hidastaa niiden kehittymistä.

Tutkimukseen osallistui 5 200 keskimäärin 66-vuotiasta brittiä. Osallistujien muistia ja muita kognitiivisia toimintoja testattiin kerran vuosina 2004–2005 ja sen jälkeen kahden vuoden välein vuosiin 2014–2015 saakka.

Uutispalvelu Duodecim

(Diabetologia 2018;DOI:10.1007/s00125-017-4541-7)

https://doi.org/10.1007/s00125-017-4541-7