Kalaa neljästi viikossa voi hidastaa muistin heikkenemistä

Säännöllisesti kalaa nauttivien muisti saattaa huonontua hieman tavallista hitaammin, tuore tutkimus vihjaa. Yhteys havaitaan myös henkilöillä, jotka ovat perimältään alttiita sairastumaan dementiaan.

Tutkimuksessa hyödynnettiin viiden aikaisemman tutkimuksen aineistoja, jotka yhteensä koostuivat 24 000 yli 65-vuotiaan seurantatiedoista. Osallistujia seurattiin neljästä yhdeksään vuotta.

Analyysin perusteella muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikkeneminen oli hitaampaa osallistujilla, joiden ruokavaliossa oli paljon kalaa. Vaikutus oli suhteellisen suuri, sillä verrattuna kalaa korkeintaan kerran viikossa syövään kalaa neljästi viikossa nauttivan muisti heikkeni noin neljä vuotta hitaammin. Yhteys ei muuttunut senkään jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien mahdollinen perinnöllinen alttius sairastua Alzheimerin tautiin.

Kalan terveelliseksi tiedetyt rasvat ovat todennäköisesti yhteyden taustalla, mutta myös moni muu seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin. On esimerkiksi todennäköistä, että paljon kalaa säännöllisesti syövien ruokavalio ja elintavat ovat muiltakin osin terveellisempiä kuin kalaa harvemmin nauttivien. Kala on monella muullakin tavalla terveellistä, joten sitä kannattaisi syödä joka tapauksessa.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Epidemiology 2017;DOI:10.1093/aje/kwx330)

https://doi.org/10.1093/aje/kwx330