Aivot saattavat kärsiä myös alkoholin kohtuukäytöstä

Alkoholin suurkulutus on tunnettu dementian ja aivovaurioiden aiheuttaja, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan myös kohtuullinen käyttö saattaa vuosikymmenten kuluessa heikentää aivojen toimintakykyä. Havainto on mielenkiintoinen, sillä kohtuukäytön on ajateltu olevan jopa hyväksi aivoille.

Tulosten perusteella alkoholia säännöllisesti käyttävien aivojen hippokampuksessa havaittiin surkastumaa sitä todennäköisemmin, mitä enemmän alkoholia henkilö käytti. Hippokampuksen vauriot voivat heikentää mm. muistia.

Yhteys oli voimakkain yli 20 alkoholiannosta viikossa juovilla. Heillä aivomuutoksia oli kuusi kertaa todennäköisemmin kuin osallistujilla, jotka käyttivät alkoholia harvemmin kuin kerran viikossa tai eivät lainkaan. Suurkuluttajilla havaittiin myös merkkejä aivojen valkean aineen muutoksista sekä joidenkin kielellisten toimintojen heikentymistä. Yksi alkoholiannos vastaa pientä olutpulloa tai -tölkkiä tai 12 cl viiniä.

Yhteydet olivat heikompia osallistujilla, jotka käyttivät alkoholia kohtuullisesti, mutta heilläkin aivomuutokset olivat yleisempiä kuin tuskin lainkaan alkoholia käyttävillä. Heihin verrattuna noin 9–14 alkoholiannosta juovilla hippokampuksen muutoksia oli kolme kertaa todennäköisemmin.

Tulokset perustuvat 550 keskimäärin 43-vuotiaan Whitehall II -tutkimukseen osallistuneen 30-vuotiseen seurantaan. Osallistujille tehtiin useita muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen tasoa mittaavia testejä, minkä lisäksi heidän aivonsa tutkittiin magneettikuvauksella seurannan lopussa. Osallistujilla ei ollut alkoholiriippuvuutta.

Tutkijoiden havainnot ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta ennen lisätutkimuksia on vaikea sanoa, kuinka pitkälti yhteydet johtuvat vain alkoholista. Jos tulokset varmistuvat, ne tukevat käsitystä, jonka mukaan nykyiset alkoholisuositukset eivät riitä estämään monia alkoholin terveyshaittoja. Aiemmin tänä vuonna ilmestyi myös samaan aineistoon perustuva tutkimus, jossa kohtuukäyttö yhdistettiin valtimoiden jäykistymiseen ja sitä kautta sydän- ja verisuonitautien riskiin.

Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä.

Arviolta 500 000 suomalaista on alkoholin riskikäyttäjiä eli heille alkoholista aiheutuu selviä terveysongelmia. Alkoholinkulutus on Suomessa eurooppalaista keskitasoa, mutta runsas humalajuominen on meillä suuri ongelma. Viimeisen 10 vuoden aikana alkoholin kokonaiskulutus on pysynyt melko tasaisena tai jopa hieman vähentynyt. Kohtuukäyttönä pidetään yleensä yhtä annosta päivässä naisilla ja kahta annosta miehillä.

Uutispalvelu Duodecim

(BMJ 2017;357;j2353)

http://dx.doi.org/10.1136/bmj.j2353