Joka kymmenes sairastaa munuaistautia

Tuoreen selvityksen mukaan joka kymmenes ihminen sairastaa kroonista munuaistautia, mutta heistä vain pieni osa tietää sairaudestaan. Munuaistaudin esiintyvyydessä ja hoidoissa on myös suuria eroja eri puolilla maailmaa.

JAMA- ja Lancet-lehdissä julkaistut tulokset osoittavat munuaistaudin olevan selvästi yleisempi Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Keski-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa kuin Afrikassa tai osissa Aasiaa. Kroonista munuaistautia sairastaa keskimäärin 10–15 prosenttia maailman väestöstä.

Myös potilaiden saamissa hoidoissa on eroja. Esimerkiksi Afrikassa potilaiden mahdollisuudet päästä peritoneaalidialyysiin tai munuaissiirtoon ovat selvästi heikommat kuin muilla mantereilla keskimäärin. Myös munuaistauteihin erikoistuneiden lääkäreiden määrässä on eroja.

Varhaisen vaiheen munuaistautia voidaan hoitaa verenpainelääkkeillä, ruokavaliolla ja elämäntapamuutoksin, mutta arviolta 90 prosenttia potilaista ei edes tiedä sairastavansa sitä. Tämä on huolestuttavaa, sillä hoitamaton munuaistauti altistaa munuaisten vajaatoiminnalle ja sydän- ja verisuonitaudeille. Monet joutuvat myös loppuelämän kestävään dialyysi- eli keinomunuaishoitoon. Hoitamattomaan munuaisten vajaatoimintaan kuolee vuosittain noin miljoona ihmistä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA 2017)

http://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/10.1001/jama.2017.4046

(Lancet 2017)

http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(17)30788-2/fulltext