Vuoropäivinä paastoaminen ei tavallista laihduttamista parempaa

Viime vuosina huomiota saanut vuoropäiväpaasto ei ole tavallista laihdutuskuuria kummoisempi kilojen karistamisessa, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Vuoropaaston on toivottu tuottavan parempia laihtumistuloksia, koska sen on ajateltu olevan helpommin noudatettavissa kuin tavallisen vähäenergisen dieetin.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat kokeeseen, jossa sata lihavaa, mutta muuten tervettä aikuista satunnaistettiin joko vuoropäivädieetille, vähäenergiselle ruokavaliolle tai verrokkiryhmään vuodeksi.

Vuoropäiväpaastossa osallistujat söivät joka toisena päivänä vain 25 prosenttia päivittäisestä energian tarpeestaan, mutta seuraavana päivänä nostivat saannin 125 prosenttiin. Vähäenergisessä dieetissä energiansaanti pudotettiin 75 prosenttiin ja pidettiin siinä joka päivä.

Tulosten perusteella laihduttajat onnistuivat pudottamaan suurin piirtein saman verran kiloja kummassakin ryhmässä verrattuna vertailuryhmään, joka söi kuten ennenkin koko seurannan ajan. Eroja ei käytännössä havaittu myöskään verenpaineessa, sydämen sykkeessä, veren triglyseridi- tai glukoositasoissa, insuliinitasoissa eikä tulehdusmerkkiaineissa. Tulokset tosin viittasivat vuoropäiväpaastoa noudattavien HDL-kolesterolipitoisuuksien suurenevan aluksi, mutta sama havaittiin vuoden seurannassa myös LDL-kolesterolissa.

Tulokset viittasivat myös siihen, että vuoropäiväpaastoa noudattavat söivät paastopäivinä enemmän ja muina päivinä vähemmän kuin heidän olisi pitänyt. Osallistujat myös keskeyttivät vuoropäiväpaaston todennäköisemmin kuin tavallisen vähäenergisen dieetin, mikä viittaa siihen, ettei vuoropäiväpaasto ole suurelle osalle ihmisistä kovinkaan helppo.

Yhdysvaltalaisten tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä vuoropäiväpaaston vaikutuksia ei ole tutkittu näin pitkässä satunnaistetussa tutkimuksessa. Havainnot julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Internal Medicine 2017;doi:10.1001/jamainternmed.2017.0936)

http://jamanetwork.com/journals/jamainternalmedicine/fullarticle/2623528