Abortit vähentyneet varakkaissa maissa – tilanne ennallaan köyhemmissä

Abortit ovat vähentyneet huomattavasti edeltävien 25 vuoden aikana, mutta suotuisa kehitys on tapahtunut lähinnä Euroopassa ja varakkaissa maissa. Kehittyvissä ja köyhissä maissa aborttiluvut ovat pysyneet ennallaan, tuore selvitys osoittaa.

Kehittyneissä eli globaalisti katsottuna varakkaissa maissa abortit vähenivät huomattavasti vuosien 1990 ja 2014 välillä. Kun vuonna 1990 tuhannesta raskaudesta 46 päättyi aborttiin, vuonna 2014 luku oli tippunut 27:ään. Suurin syy tähän on modernien ehkäisykeinojen yleistyminen Itä-Euroopassa. Itä-Euroopassa enää 42 raskautta tuhannesta päättyy aborttiin, kun vuonna 1990 luku oli 88.

Kehittyvissä ja köyhissä maissa aborttiluvut ovat pysyneet samana aikana lähes ennallaan, ja niissä edelleen noin 37 raskautta tuhannesta päättyy aborttiin.

Tutkimuksen mukaan maiden väliset erot aborttilainsäädännössä eivät juurikaan näy tilastoissa. Abortteja tehdään yhtä paljon riippumatta siitä ovatko abortit laillisia vai laittomia. Tiukkojen aborttilakien maissa myös raskauden ehkäisy on usein rajoitettua, mikä osaltaan lisää abortteja. Yli 70 prosenttia aborteista tehdään naimisissa oleville naisille.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 raskauden keskeytystä. Ne painottuvat 20–24-vuotiaiden ikäryhmään. Raskauden keskeytykset ovat vähentyneet Suomessa, mutta toistuvien keskeytysten määrä on kasvanut.

UutispalveluDuodecim
(Lancet 2016;DOI:10.1016/ S0140-6736(16)30380-4)
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30380-4/abstract