HAKU KOTISIVUILTA
Ohje

Terveysportin sisältöihin linkityksen ohje

Linkitys erilaisiin www-sivuihin on hankalaa. Yleisimpänä ongelmana on kohteen osoitteen vaihtuminen, jolloin sivua ei enää löydy. Toinen ongelma on linkit sivuihin, jonka alkuperää ja luotettavuutta käyttäjä ei pysty mistään näkemään. Erityisesti tämä koskee sivuja, jossa käytetään kehyksiä.

Terveysportin ohjelmiin ja sisältöihin saa vapaasti linkittää muilta sivustoilta. Käyttäjällä tulee kuitenkin olla tarvittavat käyttöoikeudet kohteen sisältöön.

Linkkien tekemiseen on suositeltavaa käyttää alla olevaa lomaketta, jolla osoitteen voi myös testata samantien. Tällä lomakkeella tehtyjen osoitteiden toimiminen on muita tapoja varmempaa, vaikka muualla linkit muuttuisivatkin. Täysin varmaa linkkien toimiminen tätäkään kautta ei ole, koska artikkeleita voidaan esimerkiksi vanhentuneina poistaa tai yhdistää toisiinsa. Huomaa myös, että kaikki ohjelmat eivät tue kaikkia valintoja esimerkiksi selauksen suhteen. Katso esimerkit.

Ohjelma

Valitse ohjelma tai aineisto, josta haluttu tieto löytyy.

Artikkelin tunnus

Jokaisella artikkelilla on oma yksilöllinen tunnuksensa, joka löytyy yleensä artikkelitekstin lopusta.

Kohde artikkelissa

Kohdevalinnalla pystytään linkittämään juuri tiettyyn kohtaan artikkelissa.

Selauskohta

Selauskohtaa käyttämällä ohjelmassa voidaan avata jokin selaushaara.

Hakusanat

Hakusanojen avulla ohjelmassa voidaan näyttää suoraan jokin hakutulos.

Kopioi valmis linkki

Esimerkkejä

  • Linkki Kiireettömän hoidon perusteisiin. Näytä...
  • Linkitys Astman Käypä hoito -suosituksen kohtaan seuranta. Näytä...
  • Haetaan Lääkärin tietokannoista kaikki Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin liittyvät artikkelit. Näytä...
  • Näytetään Sairaanhoitajan tietokantojen Lapsen elvytys -artikkelin taulukko lapsen elvytyslääkkeistä. Näytä...
  • Avataan Lääkärin tietokantojen selaus Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hoito-ohjelmien kohdalta. Näytä...
  • Linkitys suoraan keuhkosyövän hoitoon Lääkärin tietokannoissa. Avataan samalla selaus Lääkärin käsikirjan kohdasta Keuhkotaudit. Näytä...