Historia
Duodecim-seura syntyi suomalaiskansalliseen aatteeseen innostuneiden nuorten miesten yhteenliittymänä vuonna 1881. Aleksanteri II oli antanut vuonna 1863 kieliasetuksen, jonka mukaan suomen kieli olisi saatettava yhdenveroiseksi ruotsin kanssa 20 vuoden siirtymävaiheen kuluessa.
Siirtymävaiheen kuluessa umpeen Matti Äyräpään ympärille ryhmittyneet lääketieteen opiskelijat huomasivat, ettei lääkintöhallitus ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin tehdäkseen suomesta lääketieteen kieltä, vaikka suomen piti vuonna 1883 tulla tasa-arvoiseksi ruotsin rinnalle ”kaikessa mikä välittömästi koski varsinaista suomenkielistä väestöä.”
Duodecim-seuran perustavassa kokouksessa 18.11.1881 Matti Äyräpää sanoi kutsuneensa suomenmielisiä medisiinareita kokoon keskustelemaan kielikysymykseen liittyvien epäkohtien poistamisesta sillä
”ei missään tieteessä suomenkielinen terminologia ole niin puutteellinen kuin lääketieteessä...puhumattakaan siitä, että suomalaisen lääketieteen terminologian puutteesta on tuntuvaa haittaa lääkärille, joka sen kautta on estetty niin vapaasti kuin hänen etunsa vaatisi sairaan kanssa vaihtamasta puhetta.”
Seura ottikin tavoitteekseen raivata Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tilaa suomen kielelle ja vähitellen suomalaistaa korkein opetus.
Seuran nimi, Duodecim, viittasi sekä perustajien apostoliseen lukumäärään että heidän omaksumaansa lähetystehtävään.
Duodecimin perustajajäsenet
Seuran kaksitoista perustajajäsentä on esitelty seuraavissa artikkeleissa. Ne ovat professori Jaakko Ignatiuksen kirjoittamia, ja ne on julkaistu Aikakauskirja Duodecimissa vuonna 2006, jolloin seura täytti 125 vuotta.
10. Werner Starck >>