Potilasvalitusten määrä kasvaa – ratkaisu löytyy lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksesta
15.05.2012 10:00
Potilasvalitusten määrä lisääntyy vuosi vuodelta, ja tyytymättömyys lisää kustannuksia. Vain osassa valitustapauksista on kyse varsinaisesta hoitovirheestä. Paljon useammin valitus johtuu potilaan epäasiallisesta kohtelusta. Ratkaisu ongelmaan löytyy hyvästä vuorovaikutuksesta potilaan ja lääkärin välillä.
Lääkäri Markus Färkkilän ja hänen entisen potilaansa Satu Salosen uutuuskirja Sairaan hyvä lääkäri paneutuu erilaisiin potilaan ja lääkärin välisiin asetelmiin, joiden tuloksena kustannukset kasvavat eikä potilas saa oikeanlaista hoitoa. He keskustelevat avoimesti ja suoraan kirjassaan potilas–lääkärisuhteen kipupisteistä ja etsivät ratkaisuja valituskierteiden ehkäisemiseen. Markus Färkkilä on toiminut vuosia myös potilasvahinkolautakunnassa, joka on itsenäinen potilasvahinkoasioita käsittelevä asiantuntijaelin. Sen tehtävänä on antaa ratkaisusuositus potilasvahinkoasiassa esimerkiksi korvauksenhakijan pyynnöstä.
Valtaosa potilasvalituksista poikii julkisen sektorin asetelmasta, jossa lääkäri käyttäytyy virkamiesmäisesti, eikä asiakas voi äänestää jaloillaan. Yksityisellä sektorilla potilassuhde on muuttumassa asiakassuhteeksi, jossa potilas tilaa lääkäriltä mitä haluaa – usein kolmannen osapuolen laskuun. Työterveyslääkärit toimivat työnantajan ja työntekijän eturistiriitojen välissä rajoitetuin tutkimusmahdollisuuksin, mistä voi seurata julkisen sektorin päivystyksen ylikäyttöä. Lääkärit toimivat myös monenlaisten etuuksien vartijoina ja todistusautomaatteina.
- Pahin mahdollinen potilas–lääkärisuhde syntyy, kun medikalisoiva lääkäri kohtaa somatisoivan potilaan. Potilas ei saa tarvitsemaansa apua voidakseen tunnistaa elämäntapahtumiensa ja fyysisten tuntemustensa yhteyttä, vaan voi joutua tutkimusten ja hoitojen kierteeseen, joka ei kuitenkaan lievitä hänen oireitaan. Voi vain kuvitella niitä miljoonia, joita tämä potilas–lääkärisuhde yhteiskunnalle vuosittain maksaa, toteaa Färkkilä.
Kirjoittajien aluksi ristiriidoilta vaikuttaneet näkemyserot hioutuivat kirjaprosessissa niin, ettei lukija enää havaitse, milloin äänessä on lääkäri ja milloin potilas. Potilaan näkökulmaa valaisevat Satu Salosen omien kokemusten lisäksi niin pääjohtajan, ministerin ja professorin kuin rakennustyömiehen, keittiöapulaisen tai mielenterveyseläkeläisen kertomukset. Ensi kertaa potilas–lääkärisuhde valaistuu rohkeasti myös lääkärin näkökulmasta. Tässä kirjassa sairaan hyvä potilas kohtaa sairaan hyvän lääkärin. Kun se tapahtuu arvostavan myötätuntoisesti, vuorovaikutuslääkitys onnistuu.
Kirja on jatkoa Satu Salosen esikoisteokselle Sairaan hyvä potilas (2006), joka nimettiin myös Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Ensimmäinen yhteisteos potilaan Satu Salosen ja hänen lääkärinsä Markus Färkkilän kanssa oli Pääteos (2008).
tietokirjailija Satu Salonen, 040 532 7720, satu.kaarina.salonen(at)welho.com professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori Markus Färkkilä, (09) 4717 2260, 050 4279052, markus.farkkila(at)fimnet.fi markkinointipäällikkö Mari Ketola, Kustannus Oy Duodecim, (09) 6188 5229, 050 581 221, mari.ketola(at)duodecim.fi
Sairaan hyvä lääkäri Satu Salonen, Markus Färkkilä Kustannus oy Duodecim, 1. painos 2012 Sh. 23 € ISBN 978-951-656-421-3