HAKU KOTISIVUILTA
Ohje
« Takaisin

Duodecimin hallituksen päätökset 19.4.2012

07.05.2012 09:18

1. Tilinpäätös ja hallituksen kertomus hyväksyttiin esiteltäviksi valtuuskunnalle.
2. Hallitus hyväksyi apurahavaliokunnan valintaan ja toimintaan liittyvän sääntömuutoksen esiteltäväksi valtuuskunnalle.
3. Hallitus päätti ehdottaa  valtuuskunnalle Duodecimin vuosien 2013–2015 teemaksi aihetta kliininen osaaminen.
4. Hallitus päätti, että valtuuskunnan vaaleissa voi äänestää sekä sähköisesti että perinteisellä lippuäänestyksellä.  Vaalit alkavat ehdokasasettelulla 24.9. ja päättyvät ääntenlaskuun 16.2.
5. Avustuspyynnöt: Ortonin seminaariin myönnettiin 1 500 euron tappiotakaus. Kanta-Hämeen lääkäriyhdistykselle myönnettiin 250 euroa kesälääkäreiden esittelyyn. Fimsicille myönnettiin yhteensä 3515 euroa erilaisiin hankkeisiin.
6. Käypä hoito -apurahoja myönnettiin seuraavasti: Ari Uusaro 850 euroa, Johanna Nokso-Koivisto 850 euroa, Julia Korkman 1700 euroa, Ritva Näpänkangas 3400 euroa jaTom Scheinin 850 euroa.

Lisätietoja: pääsihteeri Matti Rautalahti