Tyypin 1 diabeetikot alttiita eteisvärinälle

Tyypin 1 diabetesta eli niin sanottua nuoruustyypin diabetesta potevat sairastuvat tavallista herkemmin myös sydämen eteisvärinään. Riski koskee varsinkin naispotilaita, ruotsalaistutkimus osoittaa. Eteisvärinä on yleisin sydämen rytmihäiriö.

Laajoihin rekisteriaineistoihin perustuvan tutkimuksen mukaan tyypin 1 diabetesta sairastavan naisen riski sairastua eteisvärinään on 50 prosenttia suurempi ja miehen 13 prosenttia suurempi kuin terveen samanikäisen.

Eteisvärinään sairastuivat varsinkin potilaat, joiden sokeriaineenvaihdunta oli heikolla tolalla. Myös munuaiskomplikaatioista kärsivät olivat alttiita sairastumaan.

Eteisvärinän ja tyypin 1 diabeteksen yhteyksiä ei ole juurikaan tutkittu tätä ennen. Havainnot eivät kuitenkaan ole yllättäviä, sillä tyypin 1 diabetes altistaa monille sydän- ja verisuonitautioireille.

Tutkimus perustuu 36 000 diabeetikon ja 180 000 terveen verrokin rekisteritietoihin vuosilta 2001–2013.

Eteisvärinää potee joka kymmenes yli 65-vuotias. Se suurentaa varsinkin aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa ja aiheuttaa mm. sydämen tykytystä, hengenahdistusta ja väsymystä.

Tyypin 1 diabetesta sairastaa noin 50 000 suomalaista.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet Diabetes & Endocrinology 2017;DOI:10.1016/S2213-8587(17)30262-0)

https://doi.org/10.1016/S2213-8587(17)30262-0