Asuinalue jää usein huomiotta sydänriskejä arvioitaessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin kannattaisi aina laskea myös potilaan ja hänen asuinalueensa sosioekonominen taso. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan niiden sivuuttaminen voi antaa väärän kuvan terveysriskeistä.

Tutkijat perustavat näkemyksensä analyysiin, jossa tarkasteltiin sydän- ja verisuonitautiriskin arviointiin kehitettyä PCERM-mallia ja sen kykyä ennustaa sydänoireiden kymmenvuotisriskiä väestössä. Mallissa ei huomioida sosioekonomisia seikkoja.

Analyysin perusteella malli systemaattisesti aliarvioi köyhillä seuduilla asuvien potilaiden sydänriskit. Vaikutus oli merkittävä ja tutkijoiden mukaan todennäköisesti huomattava osa sydän- ja verisuonioireiden maantieteellisestä vaihtelusta johtui asuinalueiden sosioekonomisista eroista.

Aiemmissa tutkimuksissa hyvämaineisille ja varakkaille asuinalueille asettuneiden on osoitettu myös selviävän sydänkohtauksista hengissä todennäköisemmin kuin köyhien seutujen asukkaiden. Osittain tämä johtunee elintavoista, mutta vaikutuksensa on myös ympäristötekijöillä kuten melulla ja ilmansaasteilla. Ne voivat suurentaa sydänriskejä ja niille altistutaan hyvin eri tavoin eri asuinalueilla.

Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä, ja se perustuu yli 100 000 yhdysvaltalaisen terveysrekisteritietoihin vuosilta 2007–2010.

Uutispalvelu Duodecim

(Annals of Internal Medicine 2017;DOI:10.7326/M16-2543)

https://doi.org/10.7326/M16-2543