Kymmenen vuotta on pitkä aika

Aikaisemmassa elämässäni kliinikkona vastasin lasten allergisten sairauksien hoidosta silloisen työnantajani alueella. Olennainen osa tuota vastuuta oli oman osaamisen ajan tasalla pitäminen, käytännössä alan julkaisuja seuraamalla sekä osallistumalla koulutuksiin. Myös laki velvoittaa lääkärin pitämään osaamisensa ajan tasalla.

Kliinikkoajoista on vuosia, mutta Suomen lainsäädäntö ei suorastaan estäisi samanlaisiin kliinikon tehtäviin hakeutumista vaikka heti ensi viikolla. Työnantaja toki kyselisi osaamisen perään. Monissa Euroopan maissa tilanne on toinen: lääkäriltä edellytetään säännöllistä osoitusta siitä, että todellakin on tiedollisesti ja taidollisesti ajan tasalla, tyypillisesti viiden vuoden välein (resertifikaatio).

Erikoislääkärikoulutus on viiden tai tyypillisemmin kuuden vuoden mittainen ja osaamista arvioidaan lopulta myös tentillä. Lääkäriliiton tilastojen mukaan erikoistumiseen menee keskimäärin reilut seitsemän vuotta. Erikoistumiskoulutuksen aikana mietitään, onko esimerkiksi yhdeksän vuoden takainen teoreettinen koulutus ollut riittävän hyvää. Jos yliopiston vastuukouluttaja on sen aikanaan hyväksynyt, niin koulutus kelpaa seuraavat kymmenen vuotta.

Erikoistumiskoulutustakin ollaan uudistamassa uudistuvassa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. Yksi kunnianhimoisista tavoitteista on parempi kokonaisohjaus siten, että erikoislääkärituotannon erikoisalojen välinen epätasapaino vähenee. Erikoistuvien valintamenettelyä halutaan myös tiukentaa ja seurata järjestelmällisemmin opintojen etenemistä.

Iso muutos on siirtyminen osaamisperustaiseen koulutukseen. Ei siis mitata ajalla erikoistumiskoulutuksen riittävyyttä, vaan arvioidaan, onko erikoistuva saavuttanut määritellyn osaamistason (1). Johdonmukainen seuraava askel olisi kansallisen resertifikaatiojärjestelmän rakentaminen. Aikaperuste olisi viisi vuotta – tai tässäkin osaamisperusta.

Osaamisperustaiseen koulutukseen ja arviointiin kannattaa tulla perehtymään Helsingin Messukeskukseen elokuun lopulla. Silloin siellä on jopa 4000 osallistujan lääketieteen opetuksen kansainvälinen konferenssi, kun AMEE tulee ensimmäisen kerran Suomeen!

Minna Kaila

  1. Niemi-Murola L. Luotettavasti osoitettu pätevyys (EPA) uudistaa erikoislääkärikoulutuksen käytäntöä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2017;133(1):77-83

AMEE-kongressi on kansainvälinen lääketieteen oppimista ja koulutusta käsittelevä tieteellinen kongressi, joka järjestetään 26.-30. elokuuta 2017 Helsingin Messukeskuksessa. Kongressin teema on tänä vuonna ”Power to Surprise”. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *