Lääketieteen Säätiön apurahat haettavissa toukokuun ajan

Suomen Lääketieen Säätiö jakaa apurahoja lääketieteelliseen tutkimukseen kaikille aloille. Apurahoja voidaan myöntää lääketieteen tutkimukseen lääkäreille tai lääketieteen opiskelijoille. Apurahojen hakuaika on 1.5–31.5.

Säätiö jakaa apurahoja runsaat kaksi miljoonaa euroa ja apurahan saa vuosittain noin 150 tutkijauransa eri vaiheessa olevaa lääkäriä.

Säätiö jakaa apurahoja lääketieteelliseen tutkimukseen kaikille aloille ja erillisrahastoistaan seuraaviin tutkimuskohteisiin: sydän- ja verisuonitaudit, farmasia, ihotaudit, psykiatria, kliininen laboratorioala, keuhkosairaudet, alkoholiriippuvuus ja 3D-kuvantamiseen kohdistuva tutkimus. Kaikkia tutkimusaloja koskevat samat tieteelliset arviointikriteerit.

Kannustusapurahat nuorille tutkijoille

Suomen Lääketieteen Säätiö ja Duodecim myöntävät kannustusapurahoja nuorille väitöskirjan tekijöille ja uraansa aloitteveille tutkijoille. Vuonna 2017 myönnettävän kannustusapurahan suuruus on 5 000 euroa/hakija.

Lääketieteen säätiön on perustanut Suomalainen Lääkäriseura Duodecim vuonna 1960. Yksityishenkilöiden ja elinkeinoelämän lahjoitusten avulla säätiö on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä lääketieteellisen tutkimuksen tukijoista maassamme.

Lisätietoja Säätiön apurahoista ja apurahojen haku »