Ajankohtaiset

Onko ylipainoinen lihava?

Kielentarkistin vastikään syömishäiriöoireilua käsittelevän artikkelin. Jutussa esiintyi 63 osumaa haulla ylipaino* ja 29 haulla lihav*. Termit ja niiden merkitys jäivät mietityttämään.

Kirjoituksessa esitettiin lihavuus ja ylipainoisuus toisaalta niin, että ne saattoi aivan hyvin tulkita samanmerkityksisiksi ja toisaalta niin, että merkitykset eivät mitenkään voineet olla samat. Lisäksi – eron jo tultua selväksi – kohdassa tai parissa ylipainolla tarkoitettiin kuitenkin ilmiselvästi molempia. Tämä sai minut hiukan hämilleni: täysin yleiskielisten ja tajuttavien sanojen merkitys oli yhtäkkiä muuttunut epäselväksi.

Miksi? Sen vuoksi, että yleiskielen ja lääketieteen kielen standardit eivät pidä yhtä, sekä siksi, että termien ja käsitteiden määritelmätkin vaihtelevat.

Kielitoimiston sanakirja esittää lihavan ja ylipainoisen käytännössä synonyymeiksi. Samaan merkitykseen mahtuvat myös paksu, pullea, pyöreä, pyylevä, pulska, tukeva, tanakka, tuhti ja pönäkkä. Ylipainon ja lihavuuden merkityksiäkään ei ole eriytetty.

Lääketieteen termit ‑sanakirja pitää merkityksiä käytännössä samana. Se kehottaa ylipainoisuus-haulla katsomaan kohtaan lihavuus eli suosittaa ennemmin jälkimmäistä. Lihavuus sinänsä voi olla eriasteista: esimerkiksi jos henkilön painoindeksi on 25–30 kg/m2, kyseessä on lievä lihavuus.

Käypä hoito ‑suositukset taas nauttivat suomalaisessa terveydenhuollossa tukevaa luottamusta. Aikuisten lihavuuden hoitosuosituksessa termit määräytyvät painoindeksin mukaan: liikapaino eli ylipaino on 25,0–29,9 kg/m2 ja lihavuus 30,0–34,9 kg/m2. Tämän lisäksi suosituksessa esitetään painoindekseittäin määritelmät vielä normaalipainolle sekä vaikealle ja sairaalloisellekin lihavuudelle.

Maailman terveysjärjestö WHO:llakin on omat määritelmänsä, jotka ovat Käypä hoito ‑suosituksen suuntaiset: ylipainoisuutta on vähintään 25 kg/m2:n painoindeksi ja lihavuutta vähintään 30:n. Sen lisäksi WHO määrittää ylipainon (overweight) ja lihavuuden (obesity) ”epänormaaliksi tai liialliseksi rasvan kertymiseksi, joka saattaa haitata terveyttä”.

Mitä tästä sitten seuraa? On selvää, että maallikkojen ja joukkoviestimien yleiskieli ei voi tunnistaa painoindekseihin perustuvia eroja, kun ylipainon ja lihavuuden on pitkään katsottu tarkoittavan niin samaa, että sanakirjamerkityksetkin ovat yhtäläiset. Toisaalta hoitosuosituksissa ja alan käytännön termistössäkin merkitykset eroavat toisistaan ja ovat vieläpä erittäin tarkkarajaisia.

Hiukan samantapainen kahden eri merkityksen tilanne tunnetaan ortopediasta. Maallikolle jalka tarkoittaa suunnilleen kaikkea nivuksesta alaspäin. Ortopedeille vastaava kokonaisuus tarkoittaa alaraajaa ja jalka taas on paljon suppeampi juttu.

Eikä terminologista sekamelskaa ilman kolmatta osapuolta: yleis- ja erikoiskielen väliin putoaa usein potilas. Muun muassa Pertti Mustajoki on Aikakauskirjassa opastanut lääkärikuntaa siitä, miten lihavuus otetaan vastaanotolla puheeksi. Vuoden 2006 toteamukset ”lihavuus on monelle arka paikka, minkä vuoksi potilasta kunnioittava eteneminen on erityisen tärkeää” sekä ”potilaasta voi tuntua, että hänet leimataan tai luokitellaan tietyntyyppiseksi ihmiseksi” ovat järkeviä ja edelleen ajanmukaisia. Kukapa haluaisi tulla kutsutuksi pyyleväksi, pulskaksi tai pönäkäksi.

Oma lukunsa on sekin, kuinka paljon kieltä ja terminologiaa kannattaa pyrkiä muuttamaan siksi, että termi tai nimitys ei miellytä kohdettaan. En osaa itse arvioida, helpottuuko jonkun olo siitä, että häntä kutsutaan ”vain” ylipainoiseksi muttei lihavaksi. Jos termi ylipainoinen koetaan toistaiseksi neutraalimmaksi kuin termi lihava, jonka voi tulkita viittaavan enemmän ulkonäköön, onko tilanne sama myös vuosikymmenen kuluttua? Aihe on herkkä, eikä varsinkaan potilaita sovi tölviä edes vahingossa.

Kun termien merkitys on jo sanakirjatasolla todettu samaksi, niiden järjestelmällinen eriyttäminen yleiskielessä lienee vaikeaa, ellei mahdotonta. Keinoja ja toimintamallejakin kuitenkin on. Aikakauskirjan artikkelissa ongelma ratkaistiin lopulta niin, että käytettiin sanaparia ”ylipaino ja lihavuus”, kun ilmiöstä puhuttiin yleisesti.

Jos termejä aikoo käyttää eri merkityksissä – Duodecimin tieteellisessä artikkelissa sekä muutenkin – olisi hyvä ilmaista se lukijallekin niin, että käsitteet ja määritelmät ovat selvät lukemisen edetessä. On hyvä muistaa, että ymmärretyksi tuleminen on pääosin kirjoittajan tai puhujan vastuulla. Jos siis aiot käyttää termejä ylipaino ja lihavuus eri merkityksissä, ilmaise se selkeästi. Muuten lukija ei ehkä osaa tehdä eroa niiden välille.

Lauri Saarela

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

FM Lauri Saarela on Aikakauskirja Duodecimin toimittaja ja kielentarkistaja ja Lääketieteen sanastolautakunnan jäsen.