Kahdestoista kerta toden sanoo

Siihen aikaan, kun isä rompun osti, elettiin 1990-luvun alkua ja ajateltiin, ettei painettua kirjaa kohta tarvitse enää kukaan. Ensimmäinen Yleislääkärin käsikirjan ja tietokannan (YKT) sisältävä CD-ROM julkistettiin 1991. Uusi tuote oli mullistava, ja kyseessä oli kansainvälisestikin rohkea ja ennakkoluuloton hanke.

Huhut kirjan kuolemasta olivat kuitenkin vahvasti liioiteltuja: Yleislääkärin käsikirjan ensimmäinen painos ilmestyi kuin ilmestyikin kesäkuussa 1992: uusimman painoksen myötä vietetään siis samalla 25-vuotisjuhlia. Suuren kysynnän vuoksi kirjasta tehtiin kahden vuoden kuluttua uudistettu versio, ja sen jälkeen uusia painoksia on ilmestynyt tasaiseen tahtiin. Vuoden 2000 painoksessa nimi lyheni Lääkärin käsikirjaksi. Toisen painoksen painosmäärä oli lähemmäs 7 000, uusinta painetaan 2 500 kappaletta. Vuosien saatossa kirjaa on painettu yhteensä liki 40 000 kappaletta.

 Painetulla kirjalla on omat kiistattomat etunsa, vaikkei Lääkärin käsikirjan kaltainen järkäle kätevästi kaikkialle mukana kuljekaan. Se on tuttu ja turvallinen, tietojärjestelmistä ja tietoliikenneyhteyksistä riippumaton eikä tarvitse käyttäjätunnuksia tai käyttöohjeita. Jo ensimmäisen painoksen sivumäärä oli vaikuttava, toista tuhatta, ja nyt käsillä oleva 12. painos on kaikkien aikojen laajin, 1 648 sivua. Kirja on fyysisten mittojensa äärirajoilla sekä käytettävyydeltään että kestävyydeltään. Kaikki artikkelit eivät enää pitkään aikaan ole mahtuneet mukaan painettuun kirjaan, joten osa Lääkärin käsikirjan sisällöstä on julkaistu ainoastaan sähköisenä versiona.

Uuden painoksen valmistelu on toimitukselle aina iso ponnistus, jotta sisältö olisi mahdollisimman ajantasaista, kun kirja ilmestyy. Suurin kiitos ja kunnia kuuluvat kuitenkin niille reilusti yli 500:lle eri alojen asiantuntijalle, jotka sisällön varsinaisesti tuottavat: heidän varassaan koko projekti seisoo tai kaatuu.

Kirjaversion teko vaikuttaa myös koko sisällön päivitysprosessiin. Nykyinen sähköinen julkaisumaailma, jossa Lääkärin käsikirja on osa Lääkärin tietokantoja ja Terveysporttia, mahdollistaa sisältöjen päivittämisen vaikka joka päivä. Painetun kirjan tuotantoprosessi on sidottu aikatauluihin, jotka toimivat myös ”keppinä”, jotta viimeisetkin kiireiset asiantuntijat saadaan tarkastamaan ja päivittämään artikkelinsa. Deadline on paras inspiraation lähde, kuten sanotaan.

Lääkärin käsikirja on 25 vuodessa muuttunut yllättävänkin vähän. Perusajatus on sama: tarjota ensisijaisesti perusterveydenhuollossa toimiville lääkäreille kattava kokoelma tiiviitä oire- ja diagnoosilähtöisiä artikkeleita tueksi käytännön kliinisiin päätöksentekotilanteisiin. Olennaista on aina ollut selkeys, luettavuus ja asioiden nopea löytyminen, joita tekstin luetelmamuoto tukee. Väriä ja kuvia on tullut lisää, artikkelivalikoima on lisääntynyt ja artikkelit laajentuneet, mutta kirjan tunnistaa painos painokselta saman perinteen jatkajaksi.

Kolmen vuoden kuluttua mietitään taas ankarasti, onko painetulle kirjaversiolle edelleen riittävästi kysyntää: aika näyttää, millaiseksi maailma on silloin muuttunut. Siihen asti nauttikaamme tästä tuoreesta ”suuresta sinisestä”!

Martti Teikari

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *