Aivoverenvuoto suurentaa dementiariskiä

Spontaanin aivoverenvuodon sairastaneet ovat huomattavasti suurentuneessa vaarassa sairastua dementiaan seuraavien kuuden vuoden aikana. Noin 15 prosenttia aivoverenkiertohäiriöistä on aivoverenvuotoja.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa 220 spontaanin aivoverenvuodon sairastanutta keskimäärin 68-vuotiasta potilasta seurattiin kuuden vuoden ajan.

Osallistujat eivät sairastaneet dementiaa tutkimuksen alkaessa, mutta vuoden sisällä aivoverenvuodosta dementia oli todettu 14 prosentilla ja neljän vuoden sisällä 28 prosentilla.

Dementiariski oli suuri etenkin potilailla, joiden aivoverenvuoto oli lobaarinen. Muita riskitekijöitä olivat mm. laajalle levinnyt pinnallinen sideroosi, aivojen kuorikerroksen runsas kudoskato eli atrofia, korkea ikä ja runsaat mikroverenvuodot.

Tutkimus julkaistiin Lancet Neurology -lehdessä.

Suomessa aivoverenvuotoon sairastuu noin 2 000 ihmistä vuosittain. Yleisin aivoverenvuodon syy on verenpainetauti, joka aiheuttaa muutoksia pienten aivoverisuonien seinämiin.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Neurology 2016;8:p820–829)
http://thelancet.com/journals/laneur/article/PIIS1474-4422%2816%2900130-7/fulltext