Uutuuskirja adoptiosta ja sijaishuollosta: Kiintymyssuhteen muodostuminen on lapsen hengissä säilymisen ehto

Kodin ulkopuolella varttuminen voi aiheuttaa lapsille ja nuorille psyykkisiä ja henkisiä terveysongelmia pitkällä aikavälillä. Monet lapset varttuvat erilaisista syistä muiden kuin biologisten vanhempiensa hoidossa .  LT, lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Jari Sinkkosen ja psykologi, psykoterapeutti Kaisa Tervonen-Arnkillin toimittamassa uutuuskirjassa Lapsi uusissa oloissa – Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta pohditaan mm. kodin ulkopuolella kasvavien lasten ja nuorten kiintymyssuhteiden muodostumista, selviämistä elämässä ja heidän kohtaamistaan sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Jokainen sijoitukseen tuleva lapsi on kokenut katkoksia ihmissuhteissaan, ja monia on laiminlyöty ja kohdeltu muulla tavalla kaltoin. Huostaanoton ja sijoituksen tarkoituksena on suojella lasta enemmältä vahingoittumiselta, mutta tavoite jää saavuttamatta huolestuttavan usein.

Ihmisellä on synnynnäinen tarve luoda vahvoja tunnesiteitä muutamiin harvalukuisiin läheisiin. Se on vauvalle hengissä säilymisen ehto. Turvallinen kiintymyssuhde on eräänlainen ”elämän valttikortti”, josta on monenlaista hyötyä, LT, lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Jari Sinkkonen kuvailee.

Turvallinen kiintymyssuhde syntyy, kun lapsi elää ennakoitavassa maailmassa ja hän voi tuoda vuorovaikutukseen kaikenlaiset tunteet tarvitsematta pelätä tulevansa hylätyksi. Turvallisella kiintymyssuhteella on todettu olevan yhteys hyvään sosiaaliseen ja tiedolliseen kehitykseen.

– Tietämys kiintymyssuhteiden rakentumisesta ja niiden pysyvyyden suuresta merkityksestä lapsen kehitykselle on lisääntynyt, mutta monia lapsia siirrellään edelleen oman kodin ja useiden sijoituspaikkojen välillä niin, että he menettävät mahdollisuuden luoda ensimmäistäkään riittävän turvallista kiintymyssuhdetta hoitavaan aikuiseen. Lapsi ei tiedä lopulta, mihin kuuluu vaan jää ajelehtimaan kodin ja sijoituspaikkojen väliseen tilaan, Sinkkonen jatkaa.

Adoptio on erinomaista lastensuojelua

Sijoitusten ja huostaanottojen lisäksi uutuuskirja käsittelee niin kotimaista kuin ulkomaista adoptiota. Kotimaan vauva-adoptioissa lasten taustaan saattaa liittyä mm. raskaudenaikaista vanhempien päihteiden käyttöä. Vanhempien harkinta-ajaksi lapsi yleensä sijoitetaan ensin perhehoitoon ja sieltä vasta muutamien kuukausien jälkeen adoptioperheeseen. Lapselle voi näin tulla useita varhaisia menetyskokemuksia.

Suomeen on vuosina 1985–2014 adoptoitu ulkomailta 4 424 lasta, joista valtaosa Venäjältä ja Kiinasta. Adoptoiduilla lapsilla on monesti taustassaan kehitystä haittaavia tai estäviä tekijöitä kuten puutteellista ravitsemusta, hoitamatta jääneitä somaattisia sairauksia ja vaikea-asteista tunne- ja aistideprivaatiota. Monet ulkomailta adoptoidut lapset ovat joutuneet viettämään ensimmäiset elinvuotensa laitosmaisissa olosuhteissa, joissa mahdollisuus yksilölliseen hoivaan on usein vähäinen. Erityisen suuren riskin laitostausta kuitenkin muodostaa sosiaalisen vuorovaikutussuhteen ja tunnesäätelyn kehitykselle.

– Adoptio on erinomaista lastensuojelua, ja se on myös hyvä tapa tukea lapsen kehitystä. Adoption johdosta lapsen aineelliset ja sosiaaliset olot kohenevat ja häiriökehitykselle geneettisesti alttiiden lasten ennuste paranee keskimäärin. Perhetilanne on yleensä vakaa, ja vanhemmat ovat yleensä hyvin sitoutuneita ottamaan vastuun tulevasta lapsesta, Sinkkonen ja psykologi, psykoterapeutti Kaisa Tervonen-Arnkil toteavat.

Lapsi uusissa oloissa -kirja keskittyy kodin ulkopuolella elävien lasten tarkasteluun muun muassa kiintymyssuhteen muodostumisen kannalta. Kirjassa suomalaiset asiantuntijat avaavat lasten ja nuorten adoptioprosessiin ja sijoituksiin liittyviä käytännön kysymyksiä. Kirja tarjoaa ajankohtaista ja käytännön työhön sovellettavaa tietoa adoptio- ja sijaisvanhemmille, lastensuojelun työntekijöille ja kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka ovat tekemisissä sijoitusten ja adoptioiden kanssa. Lisäksi kirjassa käydään läpi ajankohtaista suomalaista ja kansainvälistä tutkimustietoa adoptiosta.

Lisätietoja:

LT, lastenpsykiatrian dosentti, lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Jari Sinkkonen, p. 050 5857051, jari.sinkkonen@gmail.com

psykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja Kaisa Tervonen-Arnkil, p. 040 709 1998, kaisa.tervonen-arnkil@pelastakaalapset.fi

viestintäpäällikkö Anna Kojo, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, p. 050 3266 773, anna.kojo@duodecim.fi

Lapsi uusissa oloissa – Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta
Jari Sinkkonen, Kaisa Tervonen-Arnkil (toim.)
1. painos 2015, n. 250 sivua, nidottu
ISBN 978-951-656-499-2
Kustantajan suositushinta 34,00 eur
verkkokauppa.duodecim.fi

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim  on vuonna 1881 perustettu tieteellinen yhdistys, joka kehittää lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja apurahojen avulla. Seuraan kuuluu yli 21 000 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa sekä 100 jäsenyhdistystä.
Kustannus Oy Duodecim  julkaisee lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja oppi- ja käsikirjoja sekä tietokantoja päivittäisen työnteon tueksi. Tarjoamme myös luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa terveydestä ja sairauksista suurelle yleisölle